Oppisopimuksella merkonomiksi

Huh, huh! Taaskaan ei voi kuin ihmetellä kuinka nopeasti aika menee eteenpäin. Siitä on jo kaksi vuotta, kun aloitin oppisopimustyöntekijänä Muotitalo Pukissa merkonomin opinnot. Aloitettuani, kerroin teille tässä postauksessa minkä takia aloitin työt oppisopimuksella ja kuinka työpaikaksi valikoitui Muotitalo Puki. Olen vieläkin samaa mieltä kuin tuota postausta kirjoittaessa, oppisopimus on hyvä juttu!


Omat kokemukseni oppisopimuksesta ovat olleet positiiviset. Liiketalouden perustutkintoon tähtäävä koulutukseni on edennyt aikataulussa ja toiminut moitteettomasti. Oppisopimustyöntekijänä minulla on ollut työhöni määräaikainen työsopimus, jonka mukaan minulle maksetaan TES:n mukaista palkkaa ja minulle kertyy vuosilomat. Suurimmaksi osaksi koulutus on tapahtunut työpaikalla, mikä onkin ollut parasta oppia. Kaikkia asiakaspalvelutilanteita ei voi mitenkään käsikirjoittaa tai tietää etukäteen, joten niitä ei opi koulun penkillä. Aikuisopiskelijana täytyy itse ottaa selvää asioista ja hoitaa oma-aloitteisesti asiat koululle päin, sillä on itse vastuussa opinnoistaan. Mikäli ongelmia tai epäselvyyksiä on ollut, olen aina voinut ottaa yhteyttä oppisopimustoimistoon tai ryhmänohjaajaan.


Koulutukseeni on kuulunut myös teoriopintoja Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston tiloissa. Liiketalouden perustutkintoon kuuluu pakollisia ja valinnaisia tutkinnonosia, joista minulle valittiin asiakaspalvelu, kaupan palvelu ja myynti, talouspalvelut, markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus ja visuaalinen myyntityö. Teoriapäivä on ollut syys- ja kevätlukukausilla noin kerran viikossa, mikä on ollut hyvä tahti. Osaamistani olen näyttänyt työssäni ammattiosaamisen näytöillä. Näytön on voinut suorittaa, kun kokemusta on tarpeeksi pohjalla.

Parasta oppia olen saanut Mamkin järjestämässä Myynnin Tehotipat- koulutuksessa, jossa kävin viime kevään ja tämän syksyn aikana työkavereideni, Sailan ja Elviran kanssa. Siellä olen todella päässyt syventymään myyntityöhön.

Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet todella opettavaisia. Olen saanut valtavan määrän tietoa työstäni, jota teen ja niin paljon oppia, jota kirjoista ei saa. Koulutus on muokannut minua myös ihmisenä, koulinut minusta toisen persoonan, myyjän. En voi tarpeeksi kiittää tästä mahdollisuudesta Muotitalo Pukia, Jaanaa, työkavereitani ja teitä lukijoita, asiakkaitani.

Kiitos!
Tästä on hyvä jatkaa.




Emmi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti